seikkailun lopettelua

Kolmen viikon merelle tuijottelun jälkeen on muutaman päivän kuluttua aika palata kotimaahan ja kotimaan uutisten pariin.

Oikeastaan haluan lopuksi kommentoida lyhyesti muutamia  ihmisiä, joita on ollut ilo kohdata. Niitä joiden kanssa on ollut mahdollista jutella enemmän kuin vain vastata kysymyksiin 'what is your good name?' 'Where you come from?' tai 'Native?'

Aivan alkumatkasta, junassa takanamme istui pariskunta, joka juuri ennen saapumistamme Chandigariin ryhtyi juttusille. Rouva, nimeltansa Honey, kertoi saaneensa nimensä perheen apulaisen ansiosta. Hänen mielestään uusi vauva oli niin suloinen. Kun teimme jo lähtoä ja kiittelimme, että olipa mukava jutella Honey antoi osoitteen ja puhelinnumeron ja kutsui meidät lounaalle parin päivän kuluttua. Me olimme kuulemma vaikuttaneet mukavilta, kun emme haisseet tupakalle emmekä viinalle. Lounas nautittiin harvinaisen avomielisen keskustelun kera tämän viehattävän sikh-pariskunnan luona.
    Alleppeyssa meita pidettiin kuin piispaa pappilassa. Homestaymme emäntä Sandhya kannatti luoksemme milloin kylmia mehuja, milloin juuri tehtyja herkkuja ja opetti keittiössaan meidät tekemään mm idiappameita ja egg-currya. Perheen Austariassa opiskellut poika Arjun oli palannut kotimaahan ja saimme usein nauttia keskusteluista ja hänen avullaan saimme kohdata lavan takana myos kathakalitanssijan, joka sattui olemaan "naapurinpoikia". Perheen isä Suresh oli harvinainen intialainen mies (kookosöljytehtaan omistaja), joka avoimesti ylisti vaimoansa ja rakasti laulamista.
    Taalla Kannurissa isäntämme on uskomattoman avulias Sarkis, armenialaissyntyinen, Kolkatassa koulua käynyt ja ruotsalaisella Volvolla työuransa tehnyt. Hän päätti jo 30 v. sitten haluta loppuelämäkseen Intiaan, etsi itsellensa intialaisen vaimon ja on nyt jo liki 20 v. asunut täällä. Ottaa majataloonsa asiakkaita, jos haluaa, mutta ei mitenkaan voi kieltaytya skandinaaveista. Han rakastaa keskustelua ja on omaksunut maailmankatsomuksensa suurimman osan Bruntonilta.
    Viimeisimmällä seikkailullamme, etsiessämme varjonukketeatteria (tholpava koothu), saimme yhteyden K. K. Ramachandra Pulavariin, kahdeksannen polven nukketeatterilaiseen, joka isänsä kanssa alkoi tuoda esityksiä myos temppeleiden ulkopuolelle. Rituaalista varjonukketeatteria esittää enää 6 perhettä, ja koko traditio on henkitoreissaan. Uskomattomalla sitkeydella Ramachandran pitää tholpava koothua hengissä, on osavuotinen viljelijä, sillä temppelikausi kestaa vain joulukuulta toukokuulle, ja on kasvattanut yhdeksännen polven nukketeatteritaiteilijan perheessaan. Toissailtana heillä oli uusi aluevaltaus, Jeesuksen elämä varjonukein.  Hänestä tekisi mieleni kirjoittaa joskus pidempi ja perusteellisempi artikkeli.

Lukemattomia ihmisiä on tavattu näiden lisäksi, ystävällisia, auttavaisia ja elämastaan kertovia, mutta olkoot nuo nyt mainitut henkilöt ikäänkuin esimerkkinä kaikesta siitä ilosta mitä olemme kohdanneet.
  

Joka paiva lehdistossa

Kuulin vasta tulleelta turistilta, etta kaikkialla lansimaisessakin lehdistossa on ollut suuria otsikoita Delhin joukkoraiskauksesta.  Niinpa muutama sana siita, milta se asia taalla lehdissa nayttaa (uutislahteeni on edelleen The Hindu)
Taallahan joka paiva lehdessa on uutisia lapsikaappuksista, raiskauksista, murhista, jotka tehdaan siksi, ettei morsian ole tuonut taloon riittavan paljon myotajaisia.  Myos itsemurhista, joita isat tekevat siksi, etta heidan tyttarensa on havaisty. 

Kun tama kuolemaan johtanut tapaus ylitti uutiskynnyksen, se oli ehka viimeinen pisara jatkuvassa, jokapaivaisessa raiskaus- ja murhauutisten virrassa.  Nyt on oka paiva uutisia suurista mielenosoituksista eripuolilla maata. Niissa on useinmmiten mukana myos miehia ja nuorukaisia. Vaatimukset ovat useimmiten sita, etta tallaiset tapaukset pitaa saada loppumaan ja etta raiskaajille pitaa saada vakavat tuomiot. Kovin usein vaaditaan kuolemantuomiota.
 Tavallisten kuolevaisten lisaksi poliitikotkin haluavat sanoa sanansa.
Mita he siis ehdottavat: lisaa poliiseita kaikkialle, erityisesti opiskelijoiden campuksille.  Lisaa valvontakameroita kaikkialle, naisten itsepuolustuskursseja. Kuolemantuomion vaatijoiden joukkoon tuli muutama paiva sitten Tamil Nadun paaministeri Jayalalitha. Biharissa kylapaallikon ratkaisuehdotus oli, etta tyttojen tulee pukeutua perinneasuihin ja 6-9luokkalaisilta kiellettiin kannykoiden kaytto.  Taman kuultuaan tosin All Indian Demokratic Womens Assosiation tuomitsi tallaisen menettelyn ja totesi, etta adivasit (alkuperaisheimolaiset) ja dalitit (alin kasti)ovat aina pukeutuneet perinneasuihin, eika se ole estanyt raiskauksia.
Lehtien kirjoituksissa on paa-asiassa pohdittu tuomioita, ja oikein tietysti sita, etta oikeuslaitoksessa tulee olla myos naistuomareita ja etta naiden rikosten tutkinnan tulee olla nopea ja  etta uhreille on turvattava myos psyykkinen apu. 
Vasta toissapaivana ilmestyi ensimmainen kirjoitus jossa sosiologian professori Sanjay Srivastava pohti miten koko kulttuuri rakentuu.  Miten pojista tehdaan miehia, miten naiset nahdaan aina miesten kautta. Tuotiinpa sekin meille tuttu  kysymys pitaako naisen olla "hyva jatka" tullaksensa hyvaksytyksi tyomaailmassa.

Suosittelen kuitenkin pelotta Intiaan tuloa kaikille, myos naisille 

Hiekkaa ja rantaa

Joulu on takana ja paikkakunta vaihtunut Kannuriksi (Cannanore)
Joulun huomasi siita, etta kaupungin keskustassa kaduilla myytiin joulupukkinaamareita ja valkoreunaisia tottulakkeja. Vuokraisantamme ripusti kattoterassille punaisen viisisakaraisen joulutahden. Mutta milta nayttaa tanavuonna asuinalueemme?

Kaupungin keskustaan on sielta pari kilometria ylamakea, silla asunto sijaitsee aivan rannalla. Kun portista astuu ulos niin ylittamalla tien ja menemalla pusikon lapi tulee noin 5km pitkalle hiekkarannalle.  Tanaan pusikko paloi muutaman sadan metrin matkalta. Ilmeisesti joku virallinen taho paatti polttaa sinne heitetyt roskat.  Roskissa oli tavallisen paperiroskan lisaksi muovisia vesipulloja, parittomia kenkia, autonrenkaita, lasipulloja ja mm. useampi muovikassillinen jonkun apteekin dumppaamia laakkeita.
Rannan etela-paassa on puisto, josta tulee polku rantaan ja siella on aina iltaisin ja viikonloppuisin paljon vakea.Kaksi kameliakin siella tallustelee kuljettaen kotimaan turisteja pienia kierroksia. Viime vuonna kamelit olivat usein aamupaivisin syomassa kotimme edessa olevaa pensaikkoa. Sunnuntaiaamuisin ranta on taynna krikettia pelaavaa nuorisoa ja tavallisesti iltaisin ranta tayttyy kannurilaisista auringonlaskun katselijoista.
.
  Koska krematorio (seka sahkoinen, etta avotuli-)on heti puiston vieressa, siella on satunnaisesti myos omaisia, jotka toimittavat tuhkan myohemmin mereen, kauniisti saviruukkuun pakattuna ja mukaan laitettuna ehka hedelmia ja kuivatuille palmunlehdille kirjoitettuja rukouksia tai muita teksteja.  Niita sitten loytyy silloin talloin ranta-alueelta.

Taloista, jotka sijaitsevat tien varrella, ovat monet intialaisten  (ulkomaillakin asuvia) itselleen kakkosasunnoksi rakennuttamia, joita he sitten vuokraavat tuttavilleen ja satunnaisesti turisteillekin. Kuluneen vuoden aikana on myos rakentunut muutama uusi majatalo tai 'beach resort'.  Kaikki talot ovat uskomattoman varikkaasti maalattuja.  Yksi valtava rakennelma on kohta valmis, punatiilinen monikerroksinen, useita rakennuksia kasittava resort Shivotam, jonka pihalle on laitettu harmaa n.7m korkea istuva Shiva, joka on kaantanyt selkansa merelle.  Tata rakennuskompleksia teettaa yksi Keralan rikkaimmista miehista, timanttikauppias.
Rantatielta erkanee sisamaahan pienehkoja teita, jotka vievat kyliin ja temppeleihin. Hiekkarannan pohjoispaadyssa on kalastajakyla.

Tanaan kalastajia oli  koko rannan mitalla veneillansa varsin paljon, silla sardiiniparvet ovat saapuneet.  Aamukavelylla meita ilahdutti tietysti se, etta niiden perassa oli tullut myos joukko delfiineita, jotka jopa hyppelivat ilmaan asti. Yleisesti ottaen kalastajien elama nailla rannoilla on aarimmaisen tiukkaa, silla rantavedet on suurilla trooleilla lahes tyhjiksi kalastetut, ja pienilla veneilla ei kovin kauaksi voi menna.

Vähän musiikista

Viime viikon suuri suru-uutinen oli, etta sitarin mestari Ravi Shankar kuoli 92-vuotiaana Kaliforniassa.
Viimeisen konserttinsa maestro oli pitanyt vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa, ehdittyään esiintyä estradeilla yli 80 vuotta. Paitsi "Sitar Legendaksi" häntä nimitettiin muistokirjoituksissa "intialaisen musiikin suurlähettilaaksi", "maailmanmusiikin kummisedäksi", "Intian kalssisimmaksi rock-tähdeksi" ja "huikeaksi show-mieheksi" mutta ennen kaikkea yksinkertaisesti mestariksi ja opettajaksi (guruksi). Kaikkialla mainittiin myos yhteistyö länsimaisten muusikoiden, Y. Menuhinin, Ph Glassin ja G. Harrisonin kanssa.
Lehdissä häntä muistelivat opettajana ja kanssamuusikkona mm sellaiset muusikot kuten Vishwamohan Bhatt ja Shivkumar Sharma, joita kumpaakin olimme kuunnelleet muutamaa päivää aikaisemmin Jaipurin musiikkifestivaalissa. Bhattin mohanvinan soittoahan oli ollut onni kuunnella jo Malmitalossa vuosi sitten.

Ja miksei voisi tunnustaa sitakin, etta juuri Ravi Shankarin levyjen kuuntelu 1960-70-lukujen taitteessa oli yksi suurimpia kimmokkeita suurelle halulle tulla kerran elämassään Intiaan kuuntelemaan "oikeasti" sitä musiikkia.

Nyt on useammankin kerran tullut ja kuullut paitsi pohjois-intalaista (hindustanilaista) ja ennen kaikkea etelä-intialaista (karnaattista) musiikkia livenä. On ollut myos onni kuulla myös tämän hetken parhaita soittajia ja laulajia, jotka viela 82-vuotiaanakin jaksavat laulaa kolmekin tuntia ilman taukoa risti-istunnassa (jooga-asennossa) istuen. Samalla tavalla istuvat tietysti, iästa riippumatta, heitä säestavät muusikot. Täällä etelässä minimissään viulisti ja mridangamin soittaja ja hindustanilaista musiikkia esitettäessä harmoniumin ja tablan soittajat.

Talla matkalla konsertteja on löytynyt vasta kuusi, mutta levykokoelma on sentään lisääntynyt. Uutta on ollut pari fuusiokonserttia tähän asti kuultujen klassisen musiikin konserttien lisäksi. Huomista odotamme suuresti, silla Alleppeyssa on nyt temppelifestivaalien aika ja huomisen ohjelmaan on eräässa suurehkossa lähitemppelissa merkitty kathakalia alkaen illalla klo 8 jatkuen aamuviiteen. Muutama vuosi sitten jaksoimme istua kolmekin yöta peräkkain, jos sellainen onni sattui, että mm. Tirunakkara-temppelissa Kottayamissa kathakalia esitettiin sillä tavoin. Viime vuonna Payyanoorin kathakali-klubin jäsen kertoi, etta yhä harvemmin on tällaisia kolmeoisia pitkiä tarinoita, vaan niita esitetään seka temppeleissä, etta kulttuuritiloissa vain n. kolmentunnin mittaisina osina.

Lauantaina siirrymme Keralassa pohjoisemmaksi, Kannuriin, joka on merkittavaa theyyam-aluetta.

Suomi, mika se on?

Nyt on oltu viikko Rajastanin paakaupungissa Jaipurissa ja ainoana tietolahteenamme paivittain 16-sivuinen sanomalehti DNA (Daily News and Analysis). Maailmalta tiedamme sen verran, etta Israel uhoaa  lisaavansa tuhansia asuntoja Lansirannalle ja etta Medvedev on kertonut omaavansa salaista tietoa maapallon ulkopuolisten olentojen kaynnista Venajalla.  Muuten tapahtumat Intian ulkopuolella kasittelevat satunnaisesti lahinna Kiinaa ja Pakistania.  Filmitahtiuutisia on kaksi sivua ja urheilua, lahinna krikettia kolmesta neljaan sivua.

Koko matkamme, 8 viikon aikana olemme huomanneet Suomen nousevan lehteen kolme kertaa.  Ensimmaisen kerran Formula 1 ajojen kohdalla paasi Kimi "the Iceman" Raikkonen oikein kuvan kanssa.  Toinen kerta oli, kun Helsingissa piti olla kansainvalinen atomivoimaa koskeva kokous, joka peruuntui, kun Israel ja ystavansa USA eivat halunneetkaan 'naissa olosuhteissa' tulla. Kolmannella kerralla artikkeli kasitteli naisten oikeutta aborttiin ja Suomi mainittiin maana, jossa abortin saa hakemuksesta, kunhan kertoo syyn.

Paivittain useamman kerran joutuu vastaamaan kysymykseen 'mista olette'.  Olemme jo tottuneet sanomaan  "from Finland, Europe", niin valtymme jatkokysymyksilta -Onko se USAn osa? -Onko se Uudessa Seelannissa? -Onko se saari? jne... Jaipurissa hammastyttavan moni on heti kertonut, etta paakaupunkimme on Helsinki tai etta sepa onkin kylma maa.  Aikaisemmin ensimmainen tieto oli, etta Nokia on suomalainen firma. Angrybirdsia ei ole mainittu kertaakaan, mutta kaikenlaista (piraatti?) tuotetta aiheesta olemme kylla nahneet, tarroja, pyyhekumeja, t-paitoja, leikkikaluja...  Eras rouva tiesi myos, etta Suomi on 'Land where sun never sets' ja eilen tapaamamme pankkiherra oli tietavinaan, etta siina maassa kaikki on jarjestyksessa, ihmiset tekevat tyoaikana toita eivatka vain keskustele ja etta junat ja bussit toimivat niinkuin pitaa.

Toissailtaina konsertissa esiintyi laulaja nimelta E Hariharan ja kun asken googlasimme ko herran niin siella osattiin kertoa, etta hanen muusikkoisansa nimi oli Alamelu!! (emme kuitenkaan tarvineet korvatulppia kuten muuten usein konserteissa).

Huomenna siirrymme etelaan Keralaan ja saamme varmaankin jalleen vahan kattavampaa tietoa maailman tapahtumista lehdesta the Hindu, jota taalla pohjoisessa on ollut vaikea loytaa.

Juhlavaa

Tanaan vahan juhlista, joita on tullut seitseman viikon aikana koetuksi.
Heti Delhiin tulomme jalkeen alkoi Dussehra, eli jumala Durgan juhlat.  Jokaiseen kaupunginosaan, lahes joka kortteliin oli rakennettu erilaisia kankaisia tai pahvisia, valaistuja ja koristeltuja tiloja kuvineen Durgasta, joka voittaa (itse asiassa siis tappaa) pahat viholliset.

Jodhpurissa kohtasimme Diwalin, eli vahan kuin takalaisen joulun, joka on varsinaisesti hindujen juhla, mutta jota kaikki viettavat jossain maarin.  Sanomalehti ehti ennakoida diwalia otsikolla "Tuleeko tasta valon vai melun juhla".  Pysyimme lahestulkoon sisalla kolme vuorokautta, silla raketteja ammuttiin mielipuoliset maarat pimean tultua ja paivalla kaikenlaisia 'ihanasti rajahtavia' Atomi-nimisia pommeja rajayttelivat lapset pitkin katuja.  Ikavuosia heilla ei tarvinut olla varmaankaan viitta enempaa.  Talot olivat kirjavin led-valoketjuin valaistuja kaikkialla

Tuskin oli diwalista selvitty, kun eras jumala herasi nelja kuukautta kestaneesta unestaan ja aiheutti haa-sesongin alkamisen.  Nyt kaikki haluavat naimisiin (erityisen suotuisaa se on kuulemma 9.12) ja kaduilla kulkee jatkuvasti pienia puhallin- ja rumpuryhmia johdattelemassa naisia temppeliin uhraamaan ja pitkin kortteleita rakennetaan taas kankaisia tiloja, joissa tanssimusiikki soi iltaisin n. 100desibelin voimalla. Majatalomme vieressa on hyvin suosittu paikka. Onneksi musiikki paattyy yleensa puoli yhteentoista mennessa.

Yhtena paivana oli mielenkiintoinen ihmisten keraantyma, kun olimme matkalla torille.  Hienoja varillisia ja hopeisia koristeita erilaisissa vaunuissa, joista yksi muistutti moskeijaa.  Pienia poikia rummuttamassa hillittomasti ja toiset pienet pojat taistelemassa leikkimiekoin yms. ennen kuin kulkue kaikkine hienoine koristeineen lahti liikkeelle.  Oli Hassanin marttyyrijuhla.  Koyhille jaettiin ilmaista ruokaa.

Parin paivan kuluttua kaupungilla vaelsikin taas meluisa joukko, joista osa oli pukeutunut sinisiin asuihin, paassaan oranssi turbaani.  Kulkueen muillakin jasenilla oli turbaani tai musta "nyppylapaahine", jonne koskaan lyhentamaton tukka oli laitettu.  Juhlittiin sikhien pyhan mielen Guru Nanakin syntymapaivaa.

Ja nyt 1-3.12 oli ilmoitettu olevaksi vuoden kulttuurinen kohokohta Bundi Utsav, johon kuuluisi varikas kulkue, kilpailuja komeimmista viiksista ja nopeimmasta turbaaninsitomiseta, kulttuuriohjelmaa ja kasityolaismarkkinat (jota erityisesti odotimme).  Kaikki peruutettu. Ja syy: 30.11 kuoli entinen paaministeri, siis 1990-luvulla muutaman vuoden paaministerina ollut , nyt jo 92vuotias Gujral.  Rajastanin ja Punjabin osavaltiot paattivat pitaa 7vuorokauden suruajan, jolloin mikaan juhla ja hauskuutus ei ole sallittu! 

Juhlavaa on siis ollut.

Eläimellista menoa

Eilen sanomalehdessa oli kaksikin eläimia koskevaa uutista.

Ensimmaisen otsikko oli "Moskiittojumala". Se kertoi, etta Bokaron alueella osavaltiossa nimelta Jharkhand oli pystytetty moskiittopatsas ja seuraavana päivanä sen luokse oli jarjestetty palvontamenot rummutuksineen, pyhine tulineen, papin lukemine mantroineen ja vielä siivellinen patsas sai kukkaseppeleenkin kaulaansa.  Tämä kaikki, jotta dengue-kuume, jota moskiitot malarian ohella levittävät lakkaisi vaivaamasta aluetta. Delhissa on tällä hetkellä jo liki 2000 rekisteroityä denguetapausta.

Toinen juttu koski varpusia, joiden populaation on todettu pienenevan, mitä meluisammissa olosuhteissa ne joutuvat elämään.  Me saimme Jodhpurissa nauttia aamuin illoin varpusten sirkutuksesta huoneemme edessä.  Täällä Bundissa olemme kiinnittäneet huomiomme aamuisin majapaikkamme ohi kiitäviin vihreisiin papukaijoihin ja talon vieressa olevan lätäkon (pieni keinojarvi) kahlaajiin. Palatsien raunioilla nakee usein pulujen suurina parvina ajavan takaa haukkoja.  Hieno kokemus oli nahda varsin lähelta vuorilla valtavia korppikotkia.

Eläintarhaan ei tarvitse mennä nähdaksensä kaikenlaista.  Kaksi eri lajia apinoita kuleksii pitkin sekä kaupunkia etta kukkuloilla ja talojen seka palatsien katoilla. Aamiaisella ravintolan isänta joutuu hätistelemään apinoita kepillä ja pari päivää sitten yksi apina yritti varastaa vesipulloni, jonka olin kangaskassissa laskenut kädestani ottaakseni muutamia valokuvia.  Illalla majatalomme emänta huomautti meille varmuuden vuoksi, etta "sulkekaa ovenne, apinat ovat tulossa".  Huoneemme on kattotasanteella.

Muuten kaupungilla kuleksii tietysti lehmiä, tosi karvaisia sikoja, rottia  ja kulkukoiria, joita ei onneksi täällä ole isoina laumoina. Sen sijaan torakoita en ole nahnyt pariin viikkoon ollenkaan.

Harvinaisemmista eläimista luonnossa olen nähnyt vain junan ikkunasta riikinkukkoja (Intian kansallislintu) ja antilooppeja, joita näin myos hienoissa kalliomaalauksissa Bhimlatissa, 35km länteen Bundista.